Nuori Annlisa Lehtola muutti juuri Sumulaakson orpokodista omaan taloonsa. Annlisan vanhemmat kuolivat tulipalossa tytön ollessa vain muutaman kuukauden ikäinen ja silloin Annlisa muuttikin orpokotiin, jossa hän on asunut viimeiset 17 vuotta.

Sumulaakson hienostoneitien johtajatar, kaupungin perustajasuvun vesa, Amelié Lindqvist, tuli tervehtimään Annlisaa kaupungin nimissä.

- Esittelen sinulle joitakin kaupungin tärkeitä ihmisiä, joiden nimet sinun täytyy muistaa.

- Päivää, neiti Lehtola! Olen Simon Dickens, ja edustan kaupungin köyhälistöä! Jos sinulla on rahahuolia tai muuta sellaista, käänny minun puoleeni!

- Mukava tutustua, herra Dickens!

- Päivää! Olet ehkä kuullut minusta, olen siis arvoisa herra Kentti Capula, ja sisareni on arvovaltainen neiti Reetta Capula. Olemme rahoittaneet kapungin menoja ja muuta sellaista. Minua on jopa vaadittu asettumaan ehdolle Sumulaakson herrasmieskerhon johtajaksi, mutta harkitsen asiaa!

- Miellyttävää tavata teidätkin, herra Capula!

- Olet hyvin kaunis.. Mitä jos vetäydyttäisiin tuonne talon puolelle tutustumaan hieman tarkemmin?

Annlisa tunsi punan kohoavan kasvoilleen. Mitä hän tekisi? Rohkenisiko hän kieltäytyä noin arvovaltaisen miehen pyynnöstä? Ajattelematta sen enempää Annlisa katsoi miestä silmiin ja nyökkäsi epävarmasti.

Herra Capulan kanssa touhuiltuaan Annlisa tapasi talonsa edustalla hyvin kauniin, mutta surumielisen naisen.

- Iltapäivää! Olen neiti Lehtola, Annlisa Lehtola. Mutta miksi olet noin suruissasi?

- Päivää.. Hauska tavata, Annlisa Lehtola. Minä taas olen pelkkä Miina Forsberg.. Miksi en olisi surullinen?

- Uskon, että eräs neiti Amelié Lidqvist on jo käynyt tapaamassa sinua?

- Kyllä! Hän kävi aamupäivällä. Hän vaikuttaa erittäin mukavalta nuorelta naiselta!

- Hän on kaikkea muuta kuin mukava! Hän on ilkeä, kopea, hän välittää vain itsestään.. Listaa voisi jatkaa loputtomiin!

- No mitä hän on sinulle tehnyt?

- Se noita vei taloni ja orvoiksi jääneet sisarentyttöni pois minulta vain, koska minulla oli muutama lasku maksamatta!

- Voi, kauheaa! Eikö se mies, Sumulaakson köyhälistön edustaja, herra Dickens, auttanut sinua?

- No ei tosiaankaan! Hän esiintyy köyhien auttajana vain rahasta! Ei häntä köyhien olot kiinnosta, vaan se iso rahapussi minkä hän saa joka kuun lopussa esityksestään!

- Iltapäivää, neidit Lehtola ja Forsberg. Kehoittaisin myös jälkimmäistä pitämään suunsa kiinni kapungin arvovaltaisia miehiä koskevissa asioissa! Ja sitten, hän voisi myös jättää minut ja neiti Lehtolan rauhaan juttelemaan, ylväs ääni sanoi yllättäen ystävykset kokonaan.

- Kyllä, neiti Capula! Tapaamisiin, rakas ystävä, tulen pian sinua tapaaman! Miina huudahti uudelle ystävälleen.

- Ja sinä, neiti Lehtola, olet saamassa läksytyksen! Olen saanut tietooni, että viihdyt aivan liian hyvin ollaksesi köyhälistöä arvoisan herra Capulan kanssa! Tämä on ensimmäinen ja viimeinen varoitus: jätä veljeni rauhaan!

- Kyllä. Pyydän teiltä nöyrimmästi anteeksi, tarkoitukseni ei ollut todellakaan loukata teitä! Annlisa sanoi tuskin kuuluvalla äänellä posket häpeästä punoittaen.

Päivän viimeinen vieras, luostarin työntekijä, toi tullessaan tarjouksen.

- Päivää, neiti Lehtola! nunna sanoi hunajaisella äänellään.

- Päivää, neiti..?

- Kutsukaa minua vain Sisar Helenaksi, ole hyvä. Olen tullut Sumulaakson luostarin nimissä, ja tarjoan sinulle kauppoja. Annan sinulle 2000 hopearahaa, mikäli suostut luovuttamaan luostarillemme mahdollisen ensimmäisen tyttäresi, mutta vain jos saat vähintään kaksi lasta. Suostutko tarjoukseemme?

Annlisa ajatteli, ettei ikinä luopuisi lapsestaan, mutta sen ajatuksen päälle pulpahti koko ajan toinen ajatus: jos et ota rahoja vastaan, et elä edes niin kauaa, että voisit saada lapsen! Niimpä Annlisa huokaisi syvään, ja sanoi:

- Menkäämme sisälle laatimaan tarkempi sopimus.