Yhtenä iltana vietettiinkin paljon syntymäpäiviä! Siksi kaikki olivat pukeutuneita juhla-asuihin. Annlisalla oli yllään edesmenneeltä äidiltään peritty kaunis leninki, joka sopivasti oli kireä vatsan kohdalta, jolloin raskautta ei huomannut. Gullik kylläkin katseli Annlisaa epäilevästi koko illan. Mutta nyt sankareihin. Ensimmäisenä kasvoi Santeri, joka sai päälleen Annlisan ja Mikaelin käyttämän yöpuvun, tosin Santerin kohdalla se oli jo likaisen keltainen.

Sitten oli kaksosten vuoro. Tanelin kasvaessa Annlisan sylissä Gullik vieläkin katseli vaimoaan epäluuloisesti. Gullik aisti, että Annlisa salasi jotain, mutta hän ei vaan tiennyt mitä. Annlisakin huomasi miehensä katseet, mutta oli niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Tanelista kasvoi komea, äitinsä kasvonpiirteet perinyt kiltti vesseli.

Sen jälkeen oli Henrikin vuoro. Henrik vastoin veljeänsä peri isänsä kammottavat ulkopiirteet, ja hänestä tuli myös marisija.

Samana iltana Annlisan pelot kävivät toteen: iso koira terävine hampaineen tuli lastenhuoneeseen kehtojen ääreen murisemaan! Taneli heräsi ääneen ja alkoi huutaa kuin sumutorvi. Tanelin huuto herätti taas Henrikin, ja Henrik alkoi itkeä. Itku ja Tanelin huuto taas puolestaan herätti Annlisan, joka päätti mennä tarkistamaan mitä oikein oli meneillään.

Hän ryntäsi viereisestä huoneesta valmiina huutamaan Mikaelille veljiensä pelottelusta, jonka poika oli ottanut tavakseen, mutta hän yllättyi, kun näki ison, valkoisen koiran löntystelevän huoneessa viattoman näköisenä. Annlisa huudahti, ja hutki koiran pois aina tontin rajalle asti. Sitten hän juoksi yläkertaan rauhoittelemaan lapsiaan.

"Vatsani on jo niin suuri, etten voi enää peitellä sitä. Voin synnyttää vaikka huomenna! Mutta minua pelottaa! Tunnen Gullikin, ja hänen menneisyytensä sen nuoren tyttöraasun kanssa. Mutta jos en kerro hänlle itse, joku kyläläisistä tekee sen. Minun on pakko kertoa hänelle. Tänä iltapäivänä."