Toivottavasti kuvanlaatu paranee, itse olen ollut siihen melko tyytymätön. Laitoin kuvat Photobucketiin, eli ainakaan vuodatuksen kuvagalleria ei pääse pilaamaan niitä. Mutta nyt pitemmittä puheitta Lehtoloiden tarinaan.

 

Viime jaksossa Jacqueline ja vastasyntynyt kuopus, Marquerita, meinasivat menehtyä tulipalossa. Heidän saatiin silti pelastettua ja Akseli oli ollut hyvin huojentunut. Mutta ikävä kyllä, hän ei osannut näyttää sitä talon hameväelle, vaan esitti välinpitämätöntä, jotta kylän miehet eivät nauraisi hänelle. Niinpä hän jätti Elinen omaan arvoonsa, ja alkoi manaamaan tulipaloa, joka vei häneltä keittiön.

- Kuule, Akseli. Minä välitän sinusta todella, mutta joskus tämä asia pistää miettimään. Rakastatko minua yhtään, vai naitko minut aivan toisista syistä? Jacqueline kysyy turtana mieheltään.

- No tietenkin rakastan! Mistä olet tuollaisia saanut päähäsi?! Väitätkö, että muka pettäisin sinua?! Etkö luota minuun? Akseli kyseli kiivastuneena, sillä hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta, miksi Jacqueline oli tuollainen.

- Mietipä sitä aivan itse! Minusta kun tuntuu, että välität vain rahasta ja maallisesta mammonasta! Jacqueline vastasi vähintääkin yhtä kiivaana.

- Todistan sen sinulle! Akseli sanoi ja suuteli Jacquelinea kovakouraisesti.

- Lopeta! Tuo sattuu! Älä purista! Ja miksi sinä tuoksut naiselta? Päästä irti ja heti!

- Irti minusta! Mitä sinä oikein kuvittelet tekeväsi?? Ja miksi sinusta leijuu tuollainen kukkaistuoksu? Minä en ymmärrä! Aluksi kuvittelin, että todella rakastaisit minua! Mutta sitten tulipalon jälkeen ajattelitkin vain tavaroita ja sitä, mitä kaikkea olitkaan menettänyt! Tiedoksesi vain, menetit tavaroidesi mukana toisenkin asian; minun luottamukseni ja rakastamiseni! Miksi sinun täytyy olla noin..  noin mies! Jacqueline räyhäsi Akselin tuijottaessa häntä silmät ymmyrkäisinä.

- Mitä sinä.. mitä ihmettä sinä höpiset? kysyi Akseli purskahtaen epätoivoiseen nauruun ja jatkoi: - Voin vastata kaikkiin kysymyksiisi. Aluksikin, kyllä, minä rakastan sinua eniten maailmassa. Toiseksi, tuoksun kukilta ja muulta naiselliselta, sillä tulin juuri kylältä, jossa kävin ostamassa sinulle uusia kankaita pukujasi varten. Ja tiedäthän sinä ne kangaskaupan kukkaistuoksut, niiden tarkoitus on varmaan pökerryttää asiakkaansa.. Mutta sitten vielä kolmanteen syytökseen. Minä en tosiaankaan tulipalon jälkeen unohtanut sinua. Vielä monta yötä sen jälkeen näin painajaísta, jossa esiintyy yönä toisensa jälkeen sinä. Sinun hento, pyörynyt vartalosi keskellä liekkimerta. Sisään juostessani pelkäsin niin, että olisit kuollut. Tiedäthän miehet, he eivät voi näyttää todellisia tunteitaan muiden nähden. Sisälläni olin niin peloissani puolestasi! Olen pahoillani, että sait käyttäytymisestäni väärän käsityksen, kultaseni, Akseli selitti Elinelle, jonka silmiin oli ilmestynyt kimaltelevia kyyneliä.

- Sinä.. sinä siis rakastat minua? oli Jacquelinen viimeinen kysymys ennen kuin Akseli kaappasi hänet syliinsä ja pyöritti ympäri pihaa nauraen.

- No tietysti rakastan! Sitähän minä olen nämä viimeiset puoli tuntia sinulle yrittänyt selittää! Akseli sanoi nauraen. Ira seurasi taustalla parin välienselvittelyä itselläänkin muutama tippa silmässä. He olivat vielä niin nuoria.

Samana iltana nuoripari päätyi sänkyyn, ja viidettä lasta koitettiin yrittää. Ehkäpä heidän toiveensa kymmenlapsisesta perheestä sittenki toteutuisi..?

Seuraavana aamuna koittikin Jacquesin vuoro kasvaa. Hänestä tuli hyvännäköinen taapero, josta vamaankin tulee aikanaan perijä.

Akselin ja Jacquelinen sovintoyö näytti kantavan satoa; Jacqueline tunsi tutun aamupahoinvoinnin väristykset yökkäillessään.

Ja vähän ajan kuluttua Jacquelinen vatsa alkoi pyöristyä kauniisti. Odottava äiti sitten oli kaunis!

Iltana toisena Lehtoloiden oven takana seisoi tuttu mies ovea kolkuttamassa.

- Chéri papa! Mitä sinä täällä teet? Voivathan maman ja grand-mère hyvin? Jacqueline kysyi ranskalaisella aksentillaan syleillessään isäänsä, Gabrielia.

- Chéri ami! Maman ja grand-mère voivat kerrassaan hyvin! Sinua tulin tapaamaan ja lapsiasi sekä sukuasi! Gabriel sanoi hellästi katsoen tytärtään, joka oli puhjennut kukkaan.

- Ira, tässä on minun papani, Gabriel. Papa, tässä on Akselin maman, Ira Lehtola.

- Salut! Olette hyvin.. hyvin admirable. Anteeksi huono suomeni, olen asunut melkein koko ikäni ranskassa!

- Mukavaa vihdoinkin tavata teidät, hyvä herra! Minä taas en ymmärrä ollenkaan ranskaa, mitä tarkoittaa tuo ihanalta kuulostava admirable? Ira kysyi hymyillen.

- Admirable tarkoittaa ihailtavaa, tulkkasi hymyilevä Jacqueline ja jatkoi: - Papa, meidän pitäisi nyt tavata Akseli, siis mieheni. Tule tänne, papa.

- No mutta! Rakas papa Gabriel! Tästä onkin jo aikaa, tapasimme viimeksi kun pyysin Elinen kättä! Voivathan rakkaat maman ja grand-mère hyvin? Akseli kysyi iloisesti hymyillen.

- Salut, ami! He voivat kerrassaan hyvin! Äitisi on hyvin ihailtava, tapasin hänet äsken! Gabriel sanoi innoissaan opittuaan uuden sanan.

Gabriel päätti jäädä heille muutamaksi päiväksi, siellä kun nyt sattui olemaan. Hän sattui juuri sopivasti Marqueritan syntymäpäiville! Marquerita peri ikävikseen isoisänsä Henrikin nenän, eikä saanut suloista ranskalaista olemusta muutenkaan. Mutta kyllä hänestä silti kaunis ja sievä suomalaistyttö tulisi!

- Kuulehan, ami, haluaisin tiedustella ennen lähtöäni takaisin, olenko minä saaamassa lisää lapsenlapsia? Kun Jacquelinen vatsa alkaa olla aika pyöreä, johtuuko se vauvasta, vai onko hän vain tulossa tuhdimmaksi? kysyi Gabriel hiljaa Akselilta.

- Gabriel, kyllä vaan, olet saamassa lisää lapsenlapsia! Ja Marquerita-grand-mèresta on tulossa oikea superisoisoäiti! Viisi lapsenlapsenlasta! Uuden tulokkaan on määrä syntyä vähän ajan kuluttua, tohtori ei osannut sanoa ihan tarkkaa aikaa, sanoi naurava Akseli.

Jatkuuko Lehtoloiden elämä seesteisenä, vai tuleeko mutkia matkaan? Ira tuntui melkoisen ihastuneelta Gabrieliin, pysyykö heidän välinsä ystävyystasolla, vai lämpeneekö välit?