Sirkku pohti mielessään monta päivää sitä, mitä Kauno ja Ira oikein tarkoittivat sanoessaan, että hän muka olisi tappanut Kaunon sisältä. Ja vieläpä kolme kertaa. Sirkku oli niin pinnallinen, että hän ei yksinkertaisesti käsittänyt. Hänestä ihminen kuolee kerran, eikä sisältä voi kuolla. Sirkku pohdiskeli asiaa niin kauan, että unohti syödä ja juoda.

Ja niin Kuolema saapui. (Kummallista kyllä, Hulatytöt mukanaan.)

- Hyvä, kun lähdet täältä pois! Kukaan ei jää sinua kaipaamaan! Ira huusi silmät kyynelissä. Kyyneleet eivät johtuneet Sirkusta, vaan Kaunosta. Ira oli aina pitänyt Kaunoa omana poikanaan.

Elämä jatkui, vaikka Kauno olikin poissa. Akselista kasvoi taapero!

Ja niin myös Tinjasta! Onneksi kukaan ei saanut Henrikin nenää..

"Minun on päästävä täältä pois. En voi elää talossa, jossa aviomieheni ja hänen veljensä kuolivat. Kauno oli minulle enemmänkin kuin vain mieheni veli. Pidin häntä omana poikanani. Meidän on muutettava, ja aloitettava alusta. Minun on myös unohdettava synkkä menneisyyteni. Kaikki paha, jota olen tehnyt."

Ja niin Lehtolat muuttivat uuteen taloon. Kauno oli jättänyt hieman perintöä, sekä Henrik. He saivat myös Sirkun perintörahat, sillä Sirkulla ei ollut muita sukulaisia, jolloin rahat saivat ne, jotka asuivat hänen kanssaan. Niillä rahoilla Ira päätti rakentaa talon, ja unohtaa menneisyytensä kauhut.

Komea kivitalo rahoista saatiinkin! Ikävä kyllä, rahat riittivät vain vähimpään sisustukseen. Ira pelkäsi, että hänen olisi taas ryhdyttävä siihen työhön, jonka hän oli toivonut voivansa jättää ikuisesti jälkeensä tavattuaan Henrikin. Edes Henrik ei tuntenut Iran menneisyyttä. Ira tunnettiin entisellä työpaikallaan nimellä Kultahuuli.

Keittiö saatiin sisustettua, kuten myös makuuhuoneet. Tosin makuuhuoneissa ei ollut kuin sängyt, ja nekin halvat. Ira oli silti tyytyväinen elämäänsä.

Mutta kun oli Aleksanterin vuoro kasvaa, Ira tiesi joutuvansa vaikeuksiin. Aleksanteri tarvitsisi uusia vaatteita, sängyn ja vaikka mitä. Ira tiesi, että hänen olisi vedettävä myös Annabel mukaan huijaukseen, jotta se olisi vaikuttavaa.

Ja niin Ira hurmasi rikkaan miehen, suostutteli tämän asumaan kanssaan. Kun mies oli tarpeeksi ihastunut Iraan ja tämän lapsiin, oli vuorossa vaikein vaihe: miehen murhaaminen. Ira myrkytti miehen, ja sai lapsineen perinnön. Ja he myös myivät uurnan, ja koittivat unohtaa miehen. Tämän kuollessa Ira ja Annabel teeskentelivät itkevänsä. Tätä rahankeruutapaa ei toisin voisi tehdä enää, kylällä alettaisiin juoruta, jos kaikki miehet kuolisivat ja jättäisivät perinnön Lehtoloille. Sitäpaitsi Ira ei edes tahtonut enää tehdä niin. Hän ei halunnut olla enää ikinä murhaaja. Ei edes oman henkensä uhalla. Ira muisteli kauhulla niitä vuosia, kun eräs mies sieppasi hänet vanhemmiltaan, ja jo lapsena hänet pakotettiin varastamaan ja murhamaan. Hieman vanhempana Ira joutui työhön, johon hän ei enää koskaan halunnut palata. Mutta nyt näytti siltä, ettei perintörahat riittäisi laskujen maksamiseen. Iran olisi tehtävä se.

Niin Ira tekikin. Hän kaivoi juuttisäkistä vaatteet, joita hän ei olisi enää koskaan halunnut pukea. Puettuaan vaatteet ylleen hän alkoi harjoitella.

Hän harjoitteli tanssiliikkeitä kotonaan, kun kukaan hänen lapsistaan ei ollut näkemässä. Hän katsoi murheellisesti ikkunasta ulos vanhaan taloonsa, jossa kaikki oli ollut niin hyvin ennen Henrikin kuolemaa. Se oli pilannut kaiken.

Eräänä iltapäivänä Ira koki olevansa valmis palaamaan työhönsä. Hän kutsui tanssijatartalon johtajajan, lihavan mursunviiksisen miehen, jolle hän esitti tanssinsa vaatteissa, joissa hän oli nuorempana jo esiintynyt. Ira veti kasvoillensa tekohymyn, ja alkoi tanssia. Lihavan miehen kasvot punakoituivat, ja tämä taputti Iralle innoissaan tahtia.

- Saat osan, neiti. Taiteilijanimenne tulee olemaan tätä nykyä Sinisiipi. Tulet tanssimaan kerran viikossa, palkkaa saat 300 hopearahaa tunnilta. Tervetuloa lauantaina! mursunviiksi sanoi innoissaan saadessaan kauniin tanssijattaren riveihinsä.

- Kiitos paljon.. Ira sanoi surullisesti. Onneksi hänen ei tarvitsisi tehdä tätä työtä kuin kolme viikkoa, eli 12 tuntia. Siihen mennessä hän saisi tarvitsemansa 3500 hopearahaa laskujen maksamiseen, ja ylimääräistäkin jäisi!

Mitä johtaja sanoo, kun Ira ilmoittaa lopettavansa? Pystyykö Ira työskentelemään ilman, että hänen lapsensa saavat tietää? Pysyykö Lehtoloiden maine hyvänä, vai pilaako Ira sen? Kysymyksiin saat vastauksen lukemalla seuraavan osan!