Viime osassa syntyi uusi Lehtola sukuun, Gabriel. Hänet saatuaan tuoreet vanhemmat Jacqueline ja Akseli alkoivat haaveilla kymmenlapsisesta perheestä oikein toden teolla. Niinpä he ottivat haasteen vastaan, eikun lapsia tekemään!

Ilokseen Jacqueline huomasi olevansa toista kertaa raskaana! Jospas sieltä tulisi nyt tyttönen..?

Oli Gabrielin syntymäpäivät, ja kun hän oli juuri kasvamassa, uusi vauva päätti syntyä. Elinen tuskat olivat suuret, vaikka lapsi olikin jo toinen.

Gabrielista kasvoi komea taaperopoika! Vihdoinkin ruskeahiuksinen lapsi, ties kuinka kauan hiukset ovat olleet mustia..

Vaikka Gabin vanheneminen olikin suurenmoinen juttu, kaikki olivat mummia myöten keskittyneet erääseen toiseen Lehtolaan, vastasyntyneeseen Aleksanteriin, joka oli nimetty hänen isänsä tulipalossa kuolleen isoveljen mukaan.

Ja taas Jacq oli raskaana! Tulisiko sieltä tällä kertaa tyttö?  Vai taasko poika? Olisiko tulevassa lapsessa perijäaineksia? Noita asioita Jacq miettti kuumeisesti odotuksensa ajan. "Kumpa se olisi tyttö, jolle voisin opettaa hyviä tapoja ja ostella hienoja leninkejä. Kasvattaisin hänen hiuksensa pitkiksi, ja kampailisin niitä koko ajan. Kasvattaisin hänet hyväksi vaimoksi, mutta kuitenkin lujatahtoiseksi, omaperäiseksi naiseksi. Voi, kumpa saisin pienen tyttären tai kaksikin! Akseli on jo saanut kaipaamansa perijät! Minä haluan tyttären, jolle antaisin nimen Marquerita äitini mukaan" haaveili Jacqueline.

Samaan aikaan vietettiin taas synttäreitä, Gabin nimittäin. Hän oli jättänyt jälkeensä taaperoiän, jossa saavutti puhumisen jalon taidon, jonka mummi hänelle opetti. Gab on hyvin komea, ikävä kyllä hänellä on isoisä Henrikin nenägeenit...

Heti kasvun jälkeen alkoi kolmas synnytys, joka oli yhtä kivulias kuin aikaisemmat kaksi. Syntyisikö tällä kertaa kaivattu tyttö?

Elinen synnyttäessä oli Aleksanterin vuoro kasvaa. Hänestä kasvoi kaunis vesseli, joka hurmasi kenet tahansa sydämet sulattavalla hymyllään. Hänestä tulisi selvästi hurmuri.

Takaisin vauvan luo. Taas poika. Jacques on Iran sylissä, sillä Jacquelinelta loppuivat voimat, ja hänen oli mentävä sänkyyn lepäämään. Hän kärsi lievästä masennuksesta, hänestä tuntui kuin hän olisi ollut huono äiti kaikille, sillä hän olisi mielummin ottanut tytön kuin pojan. Niinpä hän sulkeutui makuuhuoneeseen itkemään. Akseli tuli kuitenkin lohduttamaan häntä, ja vähän ajan kuluttua Jacqueline huomasi olevansa viimeisillään raskaana.

Jacquelinella meni huonosti. Hän valehteli kaikille voivansa hyvin, esitti hyvinvoivaa, mutta todellisuudessa hän oli ihan romuna. Hän itkeskeli kaiket päivät ja yötkin. Hän ei edes itse tiennyt syytä. Eräänä päivänä hän sanoi menevänsä Kazulin kanssa lenkille, mutta oikeasti hän jäi yläkertaan itkemään itsensä uneen. Syttyi tulipalo, eikä hän edes tajunnut sitä ennen kuin Akseli huusi: - Äiti, ota Jacques, minä otan Aleksin ja Gab juokseekin jo ulkona. Elinestä ja Kazulista ei tarvitse huolehtia, he ovat lenkillä Tupasvillasuolla ja palaavat pian. Hälytetään naapurit auttamaan, Akseli jakoi ohjeita pelästyneelle äidilleen. "Voi ei! Laitoin oven vahingossa lukkoon, vaikka avain on ollut kadoksissa vaikka kuinka kauan! Mutta ei se mitään, kun kukaan ei kerran ole enää sisälläkään.." ajatteli Akseli juostessaan Aleksi sylissään. Mutta kuinka väärässä hän olikaan, sisällä oli nainen, jonka puolesta hän olisi valmis kuolemaan.

Sisällä Jacqueline havahtui miehensä huutoon. Jotain oli selvästi tekeillä. Ihan kuin.. eihän se voinut olla.. aivan kuin palanut.. mutta eihän mitään ollut uunissa.. "Voi ei!! Tulipalo!! Ovi on lukossa, eikä kukaan keksi etsiä meitä! Kerroin meneväni Tupasvillansuolle! Voi ei! Ja vauvakin on tulossa, hänhän voisi syntyä vaikka nyt!! Mitä teen??!"

Aivan totta, synnytys todella alkoi. Akseli palasi naapurinhakureissultaan, ja kuuli talosta kirkunaa ja koiran ulvontaa. Mutta eihän Eline voinut olla sisällä..? Mutta kuka muukaan siellä olisi?

Jacqueline oli kauhuissaan. Hän ei voinut mennä ylös, koska sinne hän olisi jäänyt takuuvarmasti jumiin palon levitessä. Hänen ei auttanut muu kuin odottaa apua, ennen kuin oli liian myöhäistä. Hän oli jopa liian kauhuissaan iloitaakseen tyttärestään, Marqueritasta. Hän koitti pitää lasta niin korkealla kuin pystyisi. (Jokin ihme bugi.)

Jacq kuuli Akselin karjuntaa ulkoa, ja päätti mennä hakkaamaan ovea. Hän jätti Marqueritan paljuun, ja juoksi ovelle. Mutta hän astui vahingossa tulipaloon, ja palo alkoi levitä pitkin hänen ruumistaan.

- Apua!!!!!!!!!!!!!!!!!! Minuun sattuu! nuo olivat hänen viimeiset sanansa, ennen kuin hän vaipui tiedottomuuteen. Samaan aikaan ulkona naapurin miehet juoksivat päin ovea tukin kanssa, ja ovi antoi periksi. Akseli juoksi vaimonsa luo, ja raahasi tämän pois tulesta. Ei kai ollut vielä liian myöhäistä? "Jacquelinen kasvot ovat niin kauniit, vaikka ovatkin tulen runtelemat. Hän ei voi kuolla! Mutta hetkinen, missä vauva on?" ajatteli Akseli ikuisuudelta tuntuvan ajan. Hänen kyyneleensä tippuivat rakkaansa kauniiden kasvojen päälle saaden tämän näyttämään niin hennolta ja särkyvältä.

Akseli nosti Elinen pystyyn, ja kaatoi hänen päälleen kylmää vettä toivoen sen saavan Jacquelinen takaisin muun maailman pariin. Keino tepsi, ja herätessään Eline huusi kivusta, sillä hän oli aivan palovammojen peittämänä. Ne eivät vain tosin vielä näkyneet, sillä ne olivat vielä valkoisia. Mutta kohta kauniin ranskattaren kasvot olisivat arpien ja vammojen peittämät.

Palo saatiin sammutettua, mutta kaikilla oli jotain tunnollaan. Akseli raivosi palaneiden tavaroiden perään, mutta oli sisällään helpottunut, kun Eline ja Marquerita olivat hengissä. Ira oli pettynyt poikaansa, hänhän ajatteli vain tavaroita, vaikka hänen vaimonsa ja lapsensa olivat äsken olleet elämän ja kuoleman rajoilla! Eline itki samaa kuin Ira, hänkin ajatteli että Akseli oli vain rahan ja tavaran perään. Hän ei ollut ikävä kyllä kuullut, mitä Akseli oli sanonut hänelle hänen ollessaan tajuttomana.

Ei kai Akselin ja Jacquelinen suhde kariudu epäilyjen takia? Toteutuuko kymmenen lapsen haave koskaan? Pääseeko Jacq taas elämään, vai poteeko hän taas synnytyksen jälkeistä masennusta? Miten käy Lehtoloiden?